❈ Jos minä nyt muutaman ❈

Sitähän se suurimmaksi osaksi onkin, mutta se miten sitä heiluttelee on asia erikseen. Joillekin se on vain vavan heiluttamista, tylsistyneenä paikallaan istumista, pitkästyttävää jos ei syö, mutta itselleni se on yksi tapa rauhoittua satoi tai paistoi. Miltei aina olen tykännyt kalastaa mato-ongella, mutta nyt aikuisemmalla iällä olen hurahtanut virveleihin sekä vieheisiin. Toki yhäkin tykkään onkia, tonkia matoja maan mullasta ja istua päivät pääksytysten aloillaan, tuijottaen pientä punaista pistettä, jonka toivot jossain vaiheessa sukeltavan pinnan alle. 

Nyt oma mielenkiintoni kuitenkin on lähtenyt vierimään kovaa vauhtia virveleihin sekä vieheisiin. Nyt kolmatta vuotta viehettä viskoneena, alkaa itsellä kyllä olla mielenkiinto enemmän viehekalastuksessa kuin onkimisessa. Tuulisina päivinä virvelöinti on omasta mielestäni ainakin helpompaa, toki jos heittää myötätuuleen, vastatuuleen kokeiltu heittää ja useasti, mutta tyhmä ei opi ja aina sitä pitää yrittää uudelleen. Onkimisesta ei tuulisella kelillä tule mitään, ainakaan itselläni. Kenties aaltojen paiskoessa kohoa pitkin poikin pitäjiä on erittäin vaikeaa havaita sitä pienten särkien närppimistä saati isompien näykkimistä. 

Siinä kyllä aivot lepää olit virvelöimässä tai onkimassa, kun ei tarvitse juuri miettiä mitään. Olet siinä yksin veden äärellä, hyvässä ilmassa ja voit vaan olla sanomatta sanaakaan. Ajatukset vilistää pään sisällä, mutta siinä hetkessä ei tarvitse murehtia tai märehtiä asioita ja voit painaa ne takavasemmalle, oikein syvälle takaraivoon. Luonnon tuoksu, tuulen viima ja aaltojen kohina tuo itselle hyvin useasti sellaisen seesteisen olon, että jos pidemmän aikaa silmiä leputtaisi olisi uneen vaipuminen taattu. 

Tosin rauhan yleensä siinä vaiheessa rikkoo joku, kun tunnet virvelin vavassa pienen tärinän, joku kävi maistamassa viehettä. Sen pienen tärinän aiheuttama mielen virkoaminen ja kehon valpastuminen saa kovemmankin kalamiehen pään kääntymään siiman suuntaan ja tuijottamaan veteen, tulisiko sieltä nyt se kala. Pitkää jännitysnäytelmää vain jatkuu piinaavat minuutit, kunnes uuden heiton vuoro ja taas pääset lepuuttamaan hermoja. 

Aikaa saa kulumaan kyllä useammankin tunnin helposti, ilman sen huomaamista. Itse pääsen omanlaiseen yhteisymmärrykseen itseni kanssa, että nyt ei tarvitse hosua, eikä ole murheita mitä märehtiä. Kaikki huolet unohtuu hetkessä, kun pääsee kalastamaan. Ehkä siitä on kesäisin tullutkin omanlainen pakokeino arkeen ja siksi niin koukuttavaa. Tosin onhan se kalojenkin saaminen plussaa, muttei pakollista.