Meillähän oli tässä vielä välissä minun ja paremman puoliskon vuosipäiväkin! Niin se vaan aika menee kuin siivillä! Neljä ihanaa vuotta jo takana ja toivottavasti monta hyvää vuotta vielä edessä.
Olen kyllä niin onnellinen siitä, että miten joku ihminen voi rakastaa niin pyytettömästi ja aidosti jotakuta, jos omat entiset kokemukset ovat olleet vähän raastavia. Kukaan ei ollut kuunaan kohdellut minua kuin prinsessaa tai edes kuin toista ihmistä, yleensä joko käytettiin jollain tapaa hyväksi ja lempattiin jos ei saatu mitä haluttiin. Tämä mies on kuitenkin niin erilainen, vaikka minun kanssa melkein samanlainen.
Niin paljon yhteisiä inside juttuja kerkesi tulla jo melkein heti alkumetreillä, ettei loppua näkynyt. Tuntui kuin oltais tunnettu aina eikä tuon komean puoliskon kanssa tarvinnut pelätä sanomisia tai esittää mitään. Pystyin olla aidosti minä, päästä vähän vialla, paskalla huumorilla varusteltuna, moottoriajoneuvot kiinnosti ja kiinnostaa edelleen, sekä täysin yllytyshullu ja rämäpää. Yhdessä meistä tuli supertiimi, meinaan superlapselliset! Naurulle ei ikinä tullut loppua ja molemmat tajusi puolin ja toisin vitsejä, joita kummankaan osa muista kavereista ei edes tajunnut.
Jotenkin meillä vain natsasi ja natsaa edelleen! Tämä mies on ihmemies, ritari uljaalla valkealla ratsulla ja kaikkea mistä nainen voi vain haaveilla satukirjojen perusteella. Tämä mies on mun pupuprinssi ja mä sen prinsessa! Mun oma, tosi soma, älä ota vaan eti jo oma! Mä voisin hehkuttaa tuosta mun prinssistä iät ja ajat ilman että tälle tulisi loppua, mutta et varmaan jaksa lukea tällaista superällöä tekstiä, hyi minä, kun innostuin. Mutta aina on ihana löytää joku kenen kanssa ajattelee viettää koko loppu elämän, eiks je?
Tänä vuonna sitten käytiin vaan syömässä ja viettämässä vuosipäivää vähän myöhässä kalastaen myös. Ihan super päivä oli kyllä, voit ihailla meidän ällösöpöjä vuosien varrelta otettuja kuvia!
Nikkarointia
Ei kyllä tylsää hetkeä tässä kerkeä tulla, vaikka sairaslomalla vielä tämän kuun loppuun asti. Oma henkinen olo huomattavasti parantuu, kun pääsee purkamaan asioita joko puulle, työkaluille tai vaikka vaan toiselle ihmiselle. Tähän asti olo on joka päivä mennyt parempaan päin ja nyt oikein jo odotan sitä, että pääsen töihin ja jatkamaan omia opintoja samalla! Jotenkin tuo fyysinen puuhastelu antaa kyllä paljon enemmän kuin vaikka terapia istunto. Tämähän on siis minun oma mielipide, en sorsi niitä kenellä auttaa mielummin puhua ammattilaiselle! Sehän olisi se ihanteellinen, löytää itselle juuri se oma ratkaisu ja edetä sen mukaan.
Nyt siis ollaan tässä vähän rakenneltu yhtä pientä asuntoa sekä koirille tarha, sillä nehän joutuu muuten olla sisällä työpäivien ajan, jos tätä ratkaisua ei niille olisi keksitty. Kopista puuttuu vielä koppi ulkoa sekä tuolta sisältä, mutta nekin jo tiedossa sekä tulossa. Juomakuppitelineet sekä sisälle että ulos on myös tulossa, mutta pikkuhiljaa se alkaa olla sellaisella kunnossa, että koirat voi siellä viettää päivän, kun niillä on vettä ja tilaa olla.
Kylmempinä aikoina tosin sitten, koirat pääsee sisälle lämmitettyyn koppiin ja varustetaan takein jos niikseen tulee. Mutta parempi niiden ulkona olla päivät siihen saakka, kunnes pakkaset tulee.
Lukkomekanismit kyllä vielä mietinnässä, joten jos sulle tulee jotain mieleen niin ehdota toki! Ollaan kyllä avoimia ehdotuksille, kun nyt vasta kaksi ketjua ympäri.
Lisää kommentti
Kommentit